Tämä kirjoitus ei nyt varsinaisesti liity raskauteen, mutta lapsen kasvatukseen kyllä vähän enemmän.
Meille on ollut alusta asti täysin itsestäänselvää, että lapsemme kastetaan kristilliseen uskoon ja liitetään osaksi seurakuntaa ja kirkkoa. Ei meidän ole tarvinnut keskustella tästä asiasta, koska se on päivänselvää - kuulumme molemmat kirkkoon ja uskomme molemmat, meidät vihittiin kirkossa ja olemme molemmat viihtyneet niin seurakunnan kerhoissa kuin leireilläkin. Itse toimin vielä useita vuosia aktiivisesti lastenleireillä isosena ja rippikoulun jälkeen myös muutamallakin riparilla.
En silti ole voinut välttää tätä toisinaan kiihkeääkin keskustelua siitä, tulisiko lapselle järjestää nimiäiset perinteisen kasteen sijaan. Ei siinä, jos ei usko eikä kuulu kirkkoon niin lapsen kastaminen olisi melko hassua ja ymmärrän kyllä, jos jonkinlaiset juhlat halutaan silti pitää. Nimiäiset onkin ihan hyvä nimi tällaiselle tilaisuudelle, jossa julkistetaan se nimi ja kahvitellaan lähimpien ystävien kesken, juhlitaan vauvan syntymää ja vietetään aikaa yhdessä.
On silti olemassa ihmisiä, jotka kivenkovaa väittävät, että nimiäiset on parempi vaihtoehto kuin ristiäiset, huolimatta vanhempien vakaumuksesta tai suvun perinteistä. No joo, nimiäiset on parempi vaihtoehto kuin ristiäiset, jos tosiaan vanhemmat eivät usko/eivät kuulu kirkkoon eivätkä siksi halua lastaan kirkkoon liittää. Nimiäiset ei kuitenkaan ole automaattisesti se fiksumpi, uudempi tai persoonallisempi vaihtoehto. Keskustelussa on muutamia todella utopistisia argumentteja, joista poimin nyt lemppareitani tähän.
Kaikki järjestää ristiäiset vain, koska niin on aina ollut tapana.
No ei. Me järjestämme ristiäiset, koska haluamme, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon ja liitetään seurakuntaamme ja kirkkoon. Jos emme haluaisi tehdä niin, lasta ei kastettaisi. Ei meillä mennä sukulaisten mielen mukaan missään asiassa, miksi siis tässäkään?
Nimiäiset on persoonallisempi vaihtoehto, kun ei tarvitse mennä kaavan mukaan eikä veisata virsiä. Ei kukaan kuitenkaan laula ja se on sitten noloa se.
Ristiäisissä ja kasteessa on kaava, kyllä. Se kaava koskee kuitenkin vain ja ainoastaan sitä itse kastetoimitusta, ei koko juhlaa, joten ristiäisistä saa niin halutessaan varmasti persoonalliset ja ainutlaatuiset juhlat. Virsien veisaaminen taas voidaan tehdä monellakin tapaa: meillä ne molemmat virret tullaan todennäköisesti esittämään yksinlauluna tai vähintäänkin säestyksen kanssa. Muutenkaan en oikein ymmärrä tässä tuota persoonallisuuden argumenttia - nimiäiset kun kovin usein muistuttavat niitä ristiäisiä. Osa hommaa käytännössä kaiken muun paitsi kastemaljan: on puhuja, haltiakummit/kummit, kukat ja kynttilät pöydällä ja kaikki vielä asettuvat seisomaan juuri samoin kuin kasteen aikana on tapana. Mikähän tuossa on sitä peräänkuulutettua persoonallisuutta? Ja sitäpaitsi, eiköhän jokainen kastejuhla ja jokaiset nimiäiset ole ainutlaatuinen tilaisuus. Vauvaahan sinne on tultu juhlimaan eikä sitä, kuka keksii kaikista epäperinteisimmät juhlat.
En halua liittää lasta mihinkään ennenkuin hän on itse valmis päättämään uskostaan. Haluan antaa hänelle puolueettoman kasvatuksen ja jättää kaikki ovet auki.
Tämä on mun lemppari kyllä kaikista. Mistähän sitä alkaisi purkamaan... no, ensinnäkin, vanhemmat tekevät lapsen puolesta suuriakin päätöksiä täysin lupaa tai mielipidettä kysymättä. Synnytyksestä lähtien äiti ja isä ovat ne kaksi henkilöä, jotka lapsen elämästä päättävät niin kauan kuin se vain on tarpeen. Harva lapsi saa itse valita päiväkotiaan tai kouluaan, ja ne ovat kuitenkin hyvin suuressa osassa lapsen kehitystä ja pysyvät mielessä varmasti koko loppuelämän. Miksi kirkkoon liittäminen - joka ei velvoita lasta yhtään mihinkään - olisi yhtään sen suurempi tai radikaalimpi päätös?
Puolueeton kasvatus, jepjep. Puolueeton tai neutraali kasvatus uskonasioiden suhteen on täysin mahdotonta. Lapsi imee vanhemmiltaan koko elämänkatsomuksen ja jos siihen kuuluu usko, niin lapsi nuorena uskoo siihen, että on olemassa heppu nimeltä Jumala. Uskoa ei kuitenkaan voi tarjota valmiina, vaan oma usko on jokatapauksessa käytävä läpi jossain vaiheessa, ja se joku vaihe on sitten rippikoulu. Jos siinä vaiheessa nuori ei halua enää kirkossa olla eikä usko, niin ok, kirkosta voi erota melko helposti. Siinä se.
Jos taas kotona puhutaan uskosta "hapatuksena" tai "humpuukina" ja lapselle opetetaan pienestä asti, että maailma syntyi alkuräjähdyksestä, niin silloin lapsesta kasvaa ateistinalku. Tällainen kasvatus on aivan yhtä kaukana puolueettomasta kasvatuksesta kuin kristillinenkin kasvatus.
Jos taas kotona ei puhuta uskosta, ei korosteta asiaa puolesta eikä vastaan, niin silloin lapsi oppii, että uskonasiat eivät ole tärkeitä eikä niistä tarvitse puhua. Sekö on sitten sitä puolueetonta kasvatusta?
Niin, että ei se kaste sen lapsen elämää tuhoa tai mitään ovia sulje. On kuitenkin olemassa lukemattomia ihmisiä, jotka ovat kristillisestä kasvatuksesta huolimatta kokeneet, etteivät tarvitse uskoa elämäänsä. Homma kuitenkin toimii myös toisinpäin: lähes jokaisella rippileirillä on joku, joka kastetaan. Ei se ole sen kummempaa. Miksi siis olisi helpompaa tai lapsen kannalta enemmän oikein jättää lapsi kastamatta kuin kastaa? Miksi kirkosta eroaminen on nuorelle tuhoisampi vaihtoehto kuin siihen liittyminen?
Ei mulla muuta tähän hätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti